perjantai 17. lokakuuta 2014

Toinen jalkatreeni samalle viikolle

Alkuviikosta hieman pelotti ajatus kahdesta jalkatreenistä samalla viikolla, koska palautumisresurssit ovat vielä vajaat. Viikko on kuitenkin mennyt todella hyvin ja tänään olen ollut sopivan virkeä ja energinen. Oli helppo lähteä salille eikä hieman modattu jalkasessio aiheuttanut jännitystä vaan pääsin salille asti melko rentona. Viikkojen myötä yleinen olotila on koko ajan kohentunut ja treenaaminen ja kehityksen tavoittelu motivoi jo melko tavanomaisesti.

Jalkajumpan jälkeen tuli kuitenkin hieman sellainen olo, etten ottanut kaikkea irti, mutta toisaalta se on ymmärrettävää, koska sopivia painoja joutui hakemaan uusissa liikkeissä. Yläkropan treenit ovat myös olleet pientä säätämistä ja hakemista tällä viikolla, mutta niissä ongelmaa tuotti lähinnä liian isot painot uusissa liikkeissä. Uskoisin silti, että jo ensi viikolla homma alkaa luistaa ja saan treeneistä irti sen mitä haluankin. Jalkatreenien suhteen olen joka tapauksessa tyytyväinen siihen, että olen saanut joka kerta takareidet enemmän tohjoksi kuin etureidet, mikä on ollutkin tavoite. Mielestäni etureiteni ovat hieman takareisiäni edellä, jonka takia hieman painotan taka-akselia ja toivon, että se saisi etupuolen kiinni kehityksessä. Suurin haasteeni taitaa silti olla yläkroppa, joten tärkeintä on saada yläkropan treeneistä eniten irti.

Etukyykyn teen ilmeisesti melko syvänä, jonka takia rautaa ei ole paljoakaan. En sano, että tekisin sen todella syvänä, koska todellisuudessa syvä kyykky laskee melkein lattiaan saakka. Yleisen käsityksen mukaan vaikuttaa siltä, että normaalisyvyinen kyykky laskee siten, että reisi on about 45 asteen kulmassa. Oikeasti normaali syvyys saavutetaan, kun reisi on jopa hieman vaakatasoa kovemmassa kulmassa. Minulle on sanottu, että teen syvää kyykkyä, mutta näköjään porukalla ei ole hajuakaan mitä syvä kyykky tarkoittaa. Kun olen katsonut takakyykkyäni videolta, olen todennut, että teen ehkä juuri ja juuri tavanomaista syvyyttä. Tuosta etukyykystä täytyy muistaa ottaa videota joku kerta niin näkee onko kyseessä oikeasti syvä versio vai normaali.



Jalat:

1. Suorin jaloin maastaveto 3 x 8 x 112.5 kg
2. Etukyykky 3 x 6-8 x 57.5 kg
3. Vaakaprässi -laite 3 x 6-13 x 150 - 170 kg
4. Polven koukistus 3 x 10-12 x 45 kg
5. Pohkeet prässissä 4 x 9-12 x 110 kg

Kesto 47 min.

Kirppareilta löydettyä kirjallisuutta. Arskan kirjan on lähinnä motivoivaa luettavaa, mutta ei oikein tarjoa mitään, ainakaan minulle. Arska taisi kylläkin todeta, ettei proteiinia tarvitse syödä kuin korkeintaan 100-150 grammaa päivässä. Kahta muuta kirjaa en ole vielä selannut läpi. Bodaus kuitenkin vaikuttaa ihan ok kirjalta, mutta soveltuu lähinnä aloittelijoille.

2 kommenttia:

  1. Hienoa, kun olet nyt energisempi ja treeni maistuu, että ei ole samanlaista uneliaisuutta kuin oli Turussa lauantai-iltana ;) ! Alkaa itseänikin haluttaa tehdä lihastreeniä enemmän näitä lukiessani, alkaa ärsyttämään oma lihakseton kroppani... Välillä on tullut noita kuntosalien lihastreenilaitteita testattua (ja Turusta muuten löytää pururadoilta ulkoilualueilta vastaavia, toki yksinkertaisempia, ei pysty painovastusta säätämään), mutta eihän mulla mitään tavoitteellisuutta ole ollut niissä ja varmasti näyttää karsealta katsottavalta...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :) lepopäivät on vielä vähän hankalia, kuten taisit huomata, hehe. Treenipäivinä on jotain mihin keskittyä ja salijunttauksen myötä piristävät hormonit jyllää, joten vaikkei syökään vielä tarpeeks niin jaksaa hyvin. Miinuskaloreilla loppua kohden en nukkunu ku korkeintaan 8 tuntia ja se on mulle vähän. En vaan pystyny nukkuu enempää, mut kaloreiden myötä sekin on helpottanu.

      Se on kiva kuulla, että joku innostuu tämmösestä :) aika paljonhan noita mahiksia joo on ja jos ei mitään suuria tavoittele niin kaikesta on hyötyä. Sillä pääsis jo pitkälle kun hankkis kotiin säädettävät käsipainot. Niillä pystyy treenaa jotenkuten oikestaan kaikki lihasryhmät eikä tarvi lähtee mihinkään. Jalat tietysti on vähän ongelma, mut kyllä niistäkin saa irti pelkällä kehonpainolla.

      Poista