lauantai 28. heinäkuuta 2018

Ristiriitainen proteiini

Ällöhelteiden keskellä olen ollut treenitauolla jo yli kuukauden putkeen. Otan ehkä tavaksi pitää tällaisia pidempiä totaalilepojaksoja kerran vuodessa, koska tässä vaiheessa näistä voi olla hyötyä. Pääasiallinen tarkoitus on herkistellä kroppaa ottamaan jatkossa paremmin treenivasteita vastaan ja tuleepahan huilailtuakin oikein kunnolla. Ensimmäinen taukoviikko on aina tuskaa, koska silloin tuntee olonsa todella addiktoituneeksi treenaamiseen, mutta jo toisella viikolla pääsee laiskottelun makuun. Tämmöinen lomailu on ollut ihan mukavaa, mutta valitettavasti nämä mahdottomat helteet vievät mehut pihalle ja oleminen on lähinnä selviämistä. Onneksi asumme aivan joen vieressä, joten sinne voi mennä välillä viilenemään. Se auttaa edes hetken aikaa, koska jokivesi on aina edes jotenkuten "viileää".

Olen varmasti käynyt proteiiniasiaa läpi vähän turhankin paljon, mutta käynpä vielä lisää ettei pääse unohtumaan ;) Proteiiniin näytetään suhtautuvan hyvinkin vaihtelevasti eri ryhmien välillä, juurikin väärällä tavalla. Sekasyöjät huolehtivat vähän liiankin hyvin asiasta ja etenkin bodypiireissä eläinproteiini on ainoa millä on merkitystä eikä muita välttämättä edes lasketa. Lihaa, maitoa ja kananmunia syödään niin paljon, että alle 2 grammaa /kg syövä punttipate on harvinainen näky. Tavalliset ihmisetkin huolehtivat, että joka aterialla syödään eläinkunnan tuotteita vaikka länsimaisessa kulttuurissa proteiinia tulee keskimäärin liikaa.

Vegaanipiireissä ollaan paljon sitä mieltä, ettei proteiinia tarvitse nimeksikään - mikä onkin totta keskivertopulliaiselle. Kunhan ruokaa syö tarpeeksi, proteiiniakin saa tarpeeksi. Punttipatet ovat  samaa mieltä, joten proteiinia syödään selvästi vähemmän mitä sekasyöjätreenaajat syövät. Kasvikunnan proteiini hyödynnetään kuulemma paremmin, koska se on luonnollisemmasta lähteestä eikä näinkään määrän tarvitse olla iso, jotta muskelit kasvavat.

Kuulostaako nurinkuriselta? Todellakin. Molemmat alkavat olla ääripäitä ja vieläpä melko yleisiä käsityksiä. Sekasyöjät syövät proteiinia aivan liikaa ja vegaanit liian vähän kun puhutaan urheilevista yksilöistä. Sekaanin ja vegaanin ei edes kannata syödä samaa määrää proteiinia, koska kasvikunnan proteiini hyödynnetään heikommin ja aminohappomäärissäkin jäädään hieman jälkeen. Tätä asiaa on ehkä monen vaikea sanoa ääneen, koska se voi kuulostaa huonolta vegaanisuuden nimissä, mutta se on kuitenkin fakta eikä sitä sovi piilotella. Se ei todellakaan ole mikään ylitsepääsemätön asia, joten sille voi pienillä muutoksilla tehdäkin jotain. Yksinkertaisesti: vegaanin tarvitsee syödä proteiinia enemmän (noin viidennes) kuin sekaanin. Tällä lisäyksellä anaboliset vaikutukset ovat molemmilla samalla tasolla. Lue lisää täältä.

Muistan sekasyöjäaikoina käyttäväni maitorahkaa ja tonnikalaa (koska hinta) melko paljon enkä siihen aikaan katsonut makrojani erityisen tarkasti. Jossain vaiheessa suuremman ruokamäärän mukana proteiinia tuli lähemmäs 300 grammaa päivässä, mikä ei ollut tarkoitus. Tuon jälkeen vähensin määrää selvästi ja pidin vegaaniksi siirtyessäkin määrän noin 150-180 gramman paikkeilla. Tuo määrä toimi jonkin aikaa, mutta myöhemmin kehitystä ei meinannut enää tulla. Tähän tietysti vaikuttaa treenivuodet ym. seikat, mutta olen aika varma, että parempaa kehitystä olisi tullut suuremmalla määrällä.

Vuoden 2016 kisojen jälkeen aloin miettiä hommia uusiksi, jotta voin päästä taas vähän eteenpäin. Siihen asti olin syönyt proteiinia juurikin 150-180 grammaa päivässä, jaettuna 5-6 aterialle. Olin jo pidempään pohtinut, että aterioita voisi syödä vähemmänkin, jotta ateriakohtainen prodemäärä olisi isompi eikä proteiinisynteesiä pyrittäisi nostamaan jatkuvalla syötöllä. Kroonisesti koholla oleva proteiinisynteesi ei ole yleensä paras vaihtoehto, koska se ei myöskään enää kiihdy kunnolla kun saadaan lisää ruokaa elimistöön tiuhaa tahtia. Siirryin hiljalleen neljään ateriaan ja samalla lisäsin proteiinimäärää 200 grammaan. Tämä on käytännössäkin mukavempi tapa, koska ateriat ovat isompia eikä ruokataukoja tarvitse pitää jatkuvasti. Syöminen on hauskaa, mutta monessa tilanteessa 6 ateriaa päivässä hankaloittaa liikaa.

Toki treenisysteemejä on vedetty uusille linjoille samaan aikaan, mutta niinhän olen aina pyrkinyt tekemään. Nyt kun tilannetta pyrkii katsomaan objektiivisesti, lihasmassallista kehitystä on tullut kisojen jälkeen selvästi paremmin mitä ennen kisoja parina vuonna. Mitä tästä opimme? Ei kannata jäädä jumittamaan tapoihin, jotka ei toimi. Bodailu onkin siitä mielenkiintoinen laji, että tietyt asiat toimii tietyssä vaiheessa, mutta ei enää välttämättä myöhemmin. Olisikin aika tylsää, jos ihmisen kehonkoostumusta pystyisi muokkaamaan 20 vuotta putkeen täysin samalla tyylillä lineaarisesti. Silloin voisi tahkota sitä yhtä ja samaa juttua ja aivot voisi jättää narikkaan. Itse ainakin tykkään siitä, että päätäkin täytyy käyttää ja haastaa itseään jatkuvasti.

Kuvien välillä aamupainossa on eroa noin 13-14 kiloa. Toki läskiä on enemmän, mutta ei kuitenkaan ihan tuota määrää. Vasen kuva on otettu parisen viikkoa kisojen jälkeen ja oikea touko-kesäkuussa tänä vuonna.

toukokuu 2018 @ 83 kg
lokakuu 2016 @ 69 kg