perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kerrankin skipattu treeni

Viime aikoina on ollut niin kovaa vääntämistä, että homma tuntuu jopa minulle haastavalta, vaikka olenkin tottunut vuosien myötä tekemään salilla työtä niin pitkälle kuin se suinkin on mahdollista. Väitän, että kuulun siihen vähemmistöön, joka oikeasti vääntää erittäin kovaa omilla äärirajoillaan suurimman osan ajasta, eikä vain totea salikaverille, että onpa raskasta tekemistä. Yleensä juurikin he, jotka selittävät jotain tuollaista, kuuluvat enemmistöön eli siihen porukkaan, joka ei ota hommaa ihan niin tosissaan. Tämä johtopäätös on tullut tehtyä usealla eri salilla vuosien saatossa.

Tämän kierrosten lisäyksen myötä jouduin viime viikolla toteamaan, että enpä menekään salille tällä viikolla kuin vain kolme kertaa. Olen melko varma, että en ole tänä vuonna skipannut ennen tätä yhtäkään treeniä, vaan olen käynyt joka kerta suunnitelman mukaan, koska kroppa on pysynyt hommassa mukana. Viime perjantaina olin kuitenkin niin kuollut, etten ole sitten vuoden 2012 kesän kokenut vastaavaa olotilaa. Vaikka nukuin, nesteytin ja söin tavanomaisesti, ei homma helpottanut ennen maanantaita. Kun on tarpeeksi ylirasittunut, sen oikein tuntee, kuinka elimistö ei pysy perässä ja on pakko pysähtyä. Veto oli niin pois, että olisin halunnut lähinnä maata, koska en yksinkertaisesti meinannut jaksaa muuta. Näemmä hyvillä kaloreillakin ollessa on mahdollista, että uuvutan itseni melko pahasti. Tällaiset yhtäkkiä tapahtuvat ylirasitukset ovat dieetillä tuttua juttua, mutta en muista plussakaloreilla ollessa tapahtuneen vastaavaa.

Nyt ainakin tiedän, että alan olla todella äärirajoilla palautumisen suhteen, mutta se on mielestäni hyvä asia. Tässä vaiheessa ei enää meinaa kehittyä oikein millään, joten rimaa on nostettava, jotta muutosta voi tapahtua. Jatkan samaan malliin, toivottavasti koko loppuvuoden, ja opetan elimistön sopeutumaan entistäkin rajumpaan rääkkiin. Toki aion skipata yksittäisiä treenejä jatkossakin jos palautumiskapasiteetti meinaa kärsiä rajummin, mutta en aio pienestä pelästyä, kuten en ole ennenkään tehnyt.

Hieman ennen tätä pientä taukoa otin vihdoin muutamia kuvia nykyisestä kunnostani. Paino on noussut viime vuoden syyskuun noin 74 kilon aamupainosta noin 80 kiloon, joten mitään äärimmäisen nopeaa tahtia en ole pitänyt. Alunperin suunnittelin tuotakin hitaampaa tahtia, mutta aina hommat ei mene täysin suunnitelman mukaan, mutta olen silti tyytyväinen tulokseen. Läskiä on tullut hieman ja niin kuuluukin, mutta osa painosta on hyvin varmasti uutta lihasta. Kyllähän tästäkin kunnosta riittää pudotettavaa kun halutaan päästä kisakuntoon ja sen takia pyrinkin loppuvuoden pitämään painoni kurissa, ettei se enää paljoa nousisi. Saatan jopa elokuussa pitää lyhyen miinuskalorijakson, jotta ensi vuonna ei olisi ihan niin paljoa polteltavaa. Olen näköjään ottanut viime aikoina kuvia vain yläkropasta, joten koitan muistaa joskus kuvata jalkojakin. Pääasiallinen kohde lihasmassan suhteen on kuitenkin ollut nimenomaan yläkroppa, joten olen siitä tällä hetkellä paljon kiinnostuneempi itse. Etureidet ovat olleet jo pidempään hyvällä mallilla, mutta takareisiä ja pohkeita olisi vielä syytä kasvattaa ja tasoittaa.





Kädet ja olat (tiistai):
1. Pystypunnerrus istuen kp 3 x 7 x 20 kg:t
2. Takaolkasoutu alataljassa 3 x 6-8 x 50 kg
3. Vipunostot sivulle seisten käsi kerrallaan 3 x 7 x 7 kg
4. Hauis ylätaljassa niskan taakse 3 x 11-12 x 10 kg
5. Kapea penkki smithissä 3 x 11-12 x 52.5 kg
6. Sivudeltsipoltot 3 x 18-20 x 18 kg:t
7. Vipunostot taakse seisten 3 x 15-17 x 3 kg:t
8. Pohkeet laitteessa seisten 3 x 8-10 x 50 kg
9. Pohkeet prässissä 3 x 10-13 x 50 kg

Kesto 73 min.

Rinta ja selkä (torstai):
1. Maastaveto 3 x 6-7 x 130 kg
2. Penkki kp 3 x 4-7 x 32 kg:t
3. Alataljaveto 3 x 11-12 x 30 kg
4. Vinopenkki smithissä 3 x 7-12 x 50 kg
5. Ylätaljaveto eteen 3 x 9-12 x 40-45 kg
6. Ristikkäistalja 3 x 12-15 x 7.5 kg:t
7. Kulmasoutu kp 3 x 15 x 10 kg:t
8. Vatsat roikkuen (nopea) 3 x 14-20 x bw

Kesto 74 min. Aamupaino 80.9 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti