tiistai 12. toukokuuta 2015

Perusjunttauksella pärjää

Viime viikolla oli käytännössä pakko vaihtaa intensiivinen yrjötreeni takaisin yksinkertaiseen perustreeniin, koska mystinen päänsärky vaivasi ja paheni kovien treenien aikana. Nyt tuntuu, että särky on vähentynyt ja tänään kykeninkin vääntämään taas normaalisti treenin läpi. Intensiivinen ohjelma jäi lyhyeksi, mutta se osoittautuikin mielekkäämmäksi mitä odotin, mutta kyllä minä silti eniten pidän useamman työsarjan tekemisestä. Pienellä volyymillä on toki mahdollista väsyttää kohdelihakset, mutta rasitus ei ole samalla tavalla kohdennettua kuin suuremmalla sarjamäärällä. Tämäkin asia vaatisi enemmän harjoittelua ja olen varmasti vielä melko huono treenaamaan pienellä sarjamäärällä, koska olen tottunut suurempiin määriin. Se vain täytyy muistaa, että intensiivisissä ohjelmissa joutuu käyttämään suurempia kuormia, joten sen suhteen volyymitreeni on turvallisempaa.

Olen itse sitä mieltä, että erikoistekniikoihin perustuva harjoittelu ei ole kannattavaa jatkuvalla syötöllä, jos jokin yksinkertaisempi systeemi toimii vähintään yhtä hyvin. Kun puhutaan aloittelijasta tai keskitason treenaajasta, heillä hyvin todennäköisesti kehitys on vielä siinä vaiheessa, ettei kikkakolmosia tarvitse harrastaa, vaan se yksinkertainen harjoittelu perusliikkeiden ympärillä antaa tuloksia parhaiten. Minä treenaan jo seitsemettä vuotta putkeen, enkä vieläkään koe tarvitsevani jatkuvasti mitä ihmeellisimpiä harjoitusmetodeita, vaan pärjään hyvin sillä yksinkertaisella puurtamisella. Mielestäni vuosien myötä olisi järkevämpää kiinnittää huomiota treenin laatuun eikä siirtyä väkisin Mr. Olympian 3+5+4+8 -jakoiseen superhifistelyohjelmaan. Monet aloittelijat skippaavat perusjutut kokonaan ja ihmettelevät seuraavat kolme vuotta kun mikään muu ei mene eteenpäin kuin vammojen ja vaivojen määrä. Ihan oikeasti: tehkää perusjuttuja laadukkaasti niin kauan kuin ne toimii ja harkitkaa vasta vuosien jälkeen niitä kikkakolmosia.

En ole vähään aikaan saanut videoita kun väännään naamaani salilla. Avovaimoni on joutunut käymään salilla pääasiassa eri aikaan, enkä viitsi häiritä tuntemattomia ihmisiä. Olen melko tarkka siitä, millä tavalla harjoitteluni näkyy videolla, joten en varmasti olisi edes tyytyväinen siihen kuinka joku muu kuvaisi. Tämä on varmaan vähän sama juttu kuin se, etten halua tuntemattomien auttavan erikoistekniikoissa. Katsotaan miten hommat menevät jatkossa, mutta toistaiseksi videoita tulee olemaan melko vähän.

Mm. tällaisen videopelikasan olen hankkinut viime aikoina. Näitä tulee jonkin verran kerättyä omaan kokoelmaan, mutta osan olen hankkinut täysin bisnesmielessä, joten näitä lähtee myyntiin jossain vaiheessa. Siinä on paljon kovia pelejä.


Jalat (maanantai):
1. SJMV 3 x 8-9 x 80-85 kg
2. Takareidet pallolla 3 x 4-7
3. Sumoprässi (vaaka) 3 x 12 x 110-120 kg
4. Hack kyykky 3 x 9-10 x 20 kg
5. Polvenkoukistus 2 x 15-16 x 35 kg + 2 x 11-15 x 12.5-15 kg (vasen jalka)
6. Pohkeet smithissä istuen 3 x 15-20 x 100 kg
7. Voimapyörä 3 x 6-10

Kesto 63 min. Aamupaino 78.5 kg.

Kädet ja olat (tiistai):
1. Pystysoutu kp vuorotellen 3 x 8 x 14 kg:t
2. Takaolkasoutu alataljassa 3 x 8-9 x 30 kg
3. Vipunostot sivulle vinopenkissä 3 x 12 x 4 kg:t
4. Hauis taljassa niskan taakse 3 x 9-12 x 7.5 kg
5. Kapea penkki smithissä 3 x 12-14 x 42.5 kg
6. Vipunostot sivulle taljassa 3 x 10-15 x 2.5 kg:t
7. Vipunostot taakse taljassa 3 x 15 x 2.5 kg:t
8. Pohkeet prässissä 3 x 8-9 x 100 kg
9. Pohkeet seisten laitteessa 3 x 10-11 x 15 kg

Kesto 70 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti