tiistai 7. huhtikuuta 2015

Missä mennään?

Nyt on tahkottu jo niin pitkään korkealla volyymillä ja suorilla sarjoilla, että on aika tehdä jotain muuta. Volyymitreeni toimii monellakin tapaa hyvin, koska näissä treeneissä saa hyvin mehut pihalle kohdelihaksista, eikä treenipainojen tarvitse olla isoja, etenkin kun tekee liikkeet ylipuhtaasti ja rauhallisesti. Kehityksen ja nivelten kannalta on kuitenkin tärkeää, että edes joskus muuttaa ohjelmaa oikein kunnolla ja aionkin sen toteuttaa tämän viikon torstaista eteenpäin.

En muuta jakoa tai treenipäiviä mihinkään, mutta puolitan kokonaisvolyymin ja otan käyttöön erikoistekniikoita. Sama ohjelma ei voi olla sekä super intensiivistä että super volyymista, vaan näistä täytyy valita jompikumpi tai vaihtoehtoisesti välimaasto. Olen ehkä suurimman osan vuosista treenannut enemmän volyymillä, koska olen huomannut, että se on tähän asti toiminut paremmin. Se ei silti tarkoita, etteikö intensiivisempi yrjötreeni voisi toimia nyt. Olen kuitenkin kehittynyt pikkuhiljaa ja myös palautumiskapasiteettini on parantunut merkittävästi.

Viime aikoina olen vääntänyt jaolla:
1. Jalat
2. Kädet, olat
3. Rinta, selkä

Tuota ennen jako oli:
1. Jalat
2. Yläkropan työntävät
3. Yläkropan vetävät

Molemmat jaot ovat itselleni todella optimaaliset, koska tähän asti jalkani ovat kehittyneet yläkroppaa paremmin. Jos haluaisi jakaa rasituksen tasan, täytyisi jalkoja treenata yhtä paljon kuin yläkroppaa, koska jaloissa on noin puolet kehon luurankolihaksista. Toistaiseksi on tarkoitus pitää nykyinen jako ja vain siirtyä korkeasta volyymistä korkeaan intensiteettiin. En ole aiemmin koittanut vastaavaa hommaa, vaan olen suorittanut yrjötreenit viikon kierrolla tai jos kierto on ollut lyhyempi, on käytössä ollut kaksi erilaista ohjelmaa peräkkäin. Uskon kuitenkin, että nykyisellä palautumiskapasiteetilla pystyn palautumaan erikoistekniikoista nopeammin kuin viikossa. Olenhan sentään kohtuu oldschool -bodari, vaikka olenkin vegaani. Ennen nimittäin treenattiin paljon useammin verrattuna nykyiseen touhuun. Katsotaan kuitenkin, miten käy ja toivotaan, että olen oikeassa.

En osaa sanoa, kuinka hyvältä yrjötreenit maistuvat, koska viime kerrasta on niin paljon aikaa. Luulen, että homma maistuu ainakin jonkin aikaa, mutta volyymia tulee ikävä luultavasti melko pian. Näillä näkymin aion treenata pääasiassa volyymillä ja kuten nyt, ottaa välissä intensiivisempiä jaksoja, jotta kroppa saisi erilaista ärsykettä ja volyymikevennystä. Näillä mennään.



Kädet ja olat (maanantai):
1. Yhden käden jammer 3 x 6-8 x 27.5 kg (+tanko)
2. Takaolkasoutu 3 x 5-8 x 42.5 kg
3. Pystysoutu 3 x 10-11 x 30 kg
4. Ranskalainen 3 x 10-12 x 17.5 kg (+kulmatanko)
5. Hauiskääntö taljassa 3 x 10-12 x 12.5 kg
6. Vipunostot sivulle taljassa 3 x 10-15 x 2.5 kg
7. Vipunostot taakse seisten 3 x 10-13 x 4 kg:t
8. Pohkeet vaakaprässissä 3 x 10-12 x 120 kg
9. Pohkeet seisten 3 x 20 x bw

Kesto 73 min.

Rinta ja selkä (tiistai):
1. Penkkipunnerrus kp 3 x 5-8 x 32 kg:t
2. Leuat vastaotteella 3 x 6-8 x bw
3. Vinopenkkilaite 3 x 9-12 x 30 kg
4. Keskiselkälaite 3 x 12 x 52.5 kg
5. Latsilaite 3 x 12 x 57.5 kg
6. Peck deck 3 x 11-15 x 22.5 kg
7. Pullover taljassa 3 x 10-12 x 17.5 kg
8. Vatsat roikkuen 3 x 14-20 x bw

Kesto 71 min. Aamupaino 77.6 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti