torstai 20. elokuuta 2015

Reilusti kuvia ja videoita

Viime aikoina on ollut normaalia kiireisempää, mutta olemme silti ottaneet Minnan kanssa videoita ja valokuvia normaaliin tapaan tai oikeastaan jopa entistä enemmän. Tämän takia laitan tähän päivitykseen enemmän sälää, jotta asiat ei unohdu puhelimen muistin onkaloihin ikuisiksi ajoiksi.

Olen taas lukenut, nyt kun ehdinkin, treeniin liittyvää kirjallisuutta vähän reilumminkin. Olen aiemmin keskittynyt aika paljon ravitsemukseen, mutta nyt on aika perehtyä itse harjoitteluun ja mm. lihasten toimintaan. Luin tuossa ohimennen Robert Cheeken kirjan "Vegan Bodybuilding & Fitness", joka on pitänyt lukea jo vuosia sitten. Olen aiemmin katsonut kirjasta tiettyjä asioita, mutta en ole kirjasta sen enempää innostunut, koska itse kehonrakennukseen ja ravintoon liittyvä sisältö on hyvin suppeaa. Sen verran voin tässä vaiheessa jo sanoa, että en oppinut melkein mitään uutta, eikä Robert näytä osaavan treenin ja ravinnon saloja kovin hyvin (sori, Robert), mutta kirjasta voi saada paljon motivaatiota ja hyvän mielen, koska Robert on todella innokas ja positiivinen persoona. Voisin vaikka joku kerta tehdä kirjasta pienen arvostelun, koska kyseessä on vegaanin kirjoittama kirja, mikä liittyy erittäin oleelliseen asiaan.

Uudessa asunnossa on todella mukava asua, eikä naapureista kuulu koskaan oikeen mitään ääniä. Vaikuttaa siltä, että tässä talossa on paljon parempi äänieristys kuin edellisessä tai voi olla, että porukka ei yksinkertaisesti metelöi ollenkaan. Tulee lähinnä sellainen olo yksin yöllä valvoessa, että saatan pitää liikaa meteliä kun kävelen paljain jaloin keittiöön nirskuvaa parkettilattiaa pitkin. Kivenheiton päässä on Siwa ja samalla kadulla on myös rautatieasema. Nyt ei tarvitse lähteä kovin kauas, jos tarvitsee esimerkiksi vain banaaneja tai paprikaa. Siwassa on myös Matkahuollon piste, joten monet tilaukset voidaan toimittaa todella lähelle kotia. Me like.

Alempana olevassa videossa (maastaveto_01) teen liikkeen peräti suht oikein, vaikka sarja onkin lyhyt. Koitan aina keskittyä siihen, että tanko liikkuu sekä nosto- että laskuvaiheessa täysin suorassa linjassa, eikä seilaa edestakaisin sivusta katsottuna. Moni näyttää tekevän maven laskuvaiheen siinä mielessä väärin, että polvet tulevat eteenpäin liian aikaisin, jonka seurauksena tanko seilaa. Omalla kohdallani voisin vielä kontrolloida selkää paremminkin, mutta pääasia on, että alaselkä pysyy stabiilina, eikä niska pyöri kuin viimeistä päivää. Hyvin kyllä menee perille selän keskiosaan, joten siinä mielessä olen tyytyväinen.






Jalat (maanantai):
1. Takareidet pallolla 3 x 6-7
2. Etukyykky 3 x 6 x 62.5 kg
3. Polvenkoukistus 3 x 9-12 x 110 lbs
4. Hack kyykky 3 x 11-12 x 22.5 kg
5. Polvenkoukistus 2 x 13-15 x 40 kg + 2 x 14 x 15 kg (vasen jalka)
6. Polvenojennus 3 x 12-15 x 50 kg
7. Vatsat laitteissa 3 x

Kesto 59 min.

Kädet ja olat (torstai):
1. Pystypunnerrus istuen kp 3 x 4-6 x 22 kg:t
2. Takaolkasoutu seisten 3 x 6-7 x 45 kg
3. Hauiskääntö kulmatangolla 3 x 5-6 x 25 kg (+tanko)
4. Vipunostot sivulle istuen 3 x 10-12 x 6 kg:t
5. Ranskalainen punnerrus 3 x 8-12 x 20 kg (+tanko)
6. Hauis ylätaljassa seisten 3 x 8-12 x 17.5 kg
7. Vipunostot taakse istuen 3 x 12-13 x 5 kg:t
8. Pohkeet smithissä 3 x 7-8 x 165 kg
9. Pohkeet vaakaprässissä 3 x 14 x 80 kg

Kesto 76 min. Aamupaino 75.3 kg.

Viime viikolla räpsittiin (muistaakseni torstaina) kuivasta kropasta kuvia. Kyseessä lepopäivän ilta.

Vähän on vielä ongelmaa olkavarsien asennoissa.

Osaan sentään hymyillä ja vetää vatsaa sisään.

Selkä näyttää aina ihan hyvältä, jopa tyhjässä pumpittomassakin kropassa.

Melko nappiin vedetty asento, vaikka harjotukset ovat vasta edessä.

4 kommenttia:

  1. Kyllä tuosta vielä kova kisapaketti kuoriutuu, selkä on aika vaikuttava jo noissakin rasvoissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Selästä on todellakin tullu ehkä se vahvin ryhmä, etenkin leveyden osalta. Täytyy viimestään alkuvuodesta opetella pakolliset asennot - jos vaikka sais näyttämään vielä paremmalta. Tää touhu on vielä tämmöstä räpeltämistä, mut enköhän opi poset joskus.

      Poista
    2. Jep ollos hyvä vaan. Hauikset myös aika vakuuttavat.. ja ihan hyvin reisikin tuossa vatsa-reisi posessa näyttää potentiaaliaan.. Ootko muuten proteiinia paljon syönyt? Itse olen aika vähillä protskuilla pärjännyt, painoa yli 100kg mutta protskut jää päivässä johonkin 50-80g haitariin.. Soijasta suurimman osan otan..

      Poista
    3. Kiitos taas! :) Oon tässä ja viime kuussa ollu jonkin verran miinuskaloreilla, mut en ole siitä sen enempää maininnu vielä. Sen takia etenkin tällaset lepopäivän random kuvat on vähän huonoja kun kroppa tyhjenee ja kuivuu jonkin verran. Silti kyllä näyttää ihmeen hyvältä, mut tiristelyjen jälkeen näkee pikkuhiljaa mikä on todellinen kunto. Aattelin vaan helpoimmat rasvat ottaa rauhallisesti pois jo tänä vuonna ja pitää painon vakiona ennen kisadieetin alottamista keväällä.

      Prode on aika tarkalleen ~180 g treenipäivänä ja 150 g lepopäivänä ja sitä se on ollu viimisen vuoden verran. Aika pienillähän sitä oikeesti pärjäis (ellei ole miinuksilla), että saatan myöhemmin vieläkin vähentää prodea. 2012-2013 söin pahimmillaan 300-350 grammaa päivässä, eikä siitä nykyseen verrattuna ollu mitään etua. Vähän kaikkea on tullu kokeiltua.

      Poista