torstai 12. marraskuuta 2015

Pieni tilannekatsaus

Halusin tehdä tälle viikolle edes jonkun merkinnän, joten tässä tulee. Nyt ei ole oikein mitään kerrottavaa, koska aivot lyö tyhjää enkä jaksa aina keskittyä treeniasioihin niin intohimoisesti. Olen tämän viikon tehnyt vain rutiininomaisia asioita enkä ole sen enempää vaivannut päätäni asioilla. Pidän nyt oikeastaan pientä lomaa kisojen suunnittelusta ja muustakin pänttäämisestä, koska joskus aivoni vain tarvitsevat vähän taukoa. Vaikka kuinka nämä asiat kiinnostavatkin ja ovat tärkeitä, joskus on hyvä ottaa niistä hieman etäisyyttä.

Tällä viikolla olen pelannut uutta Fallout 4:sta supermega -tietokoneellani ja huomenna lähden pienellä kaveriporukalla illanviettoon Poriin. En todennäköisesti juo alkoholia tippaakaan, vaan pysyn Pepsi -linjalla ja syön poppareita tai jotain muuta poikkeavaa roskaa. Koitan palata taas asiaan ensi viikolla, toivottavasti normaalimpaan tapaan.

Alla on pari päivää sitten otettuja kuvia kun harjoittelin poseja ilman peiliä. Kyllä noista ainakin osa menee jo aika helposti nappiin ja olen tämänhetkiseen rasvaprosenttiin ja kuntoon kohtalaisen tyytyväinen. Eiköhän tuosta ihan hyvä paketti tule lavalle, kun otetaan loputkin rasvat pois, tankataan ja vedetään pumppi päälle.






Jalat (keskiviikko):
1. SJMV (hieman vajaa) 3 x 6 x 112.5 kg
2. Reverse lunge 3 x 6-7 x 52.5 kg
3. 1 käden 1 jalan mave taljassa 3 x 10-12 x 17.5-20 kg
4. Jalkaprässi 3 x 12 x 170 kg
5. Polvenkoukistus 2 x 12-14 x 110 lbs + 2 x 11-12 x 40 lbs (vasen jalka)
6. Polvenojennus 3 x 11-15 x 100 lbs
7. Vatsat laitteessa 3 x 15-20 x 17.5 kg
8. Pohkeet vaakaprässissä 3 x 16-18 x 50-60 kg

Kesto 72 min. Aamupaino 69.3 kg.

Kädet ja olat (torstai):
1. Yhden käden pystysoutu taljassa 3 x 6-7 x 2.5-5 kg
2. Takaolkasoutu taljassa seisten köydellä 3 x 5-7 x 25-35 kg
3. Hauiskääntö levytangolla 3 x 5-7 x 27.5 kg
4. Vipunostot sivulle seisten puoli kerrallaan 2 x 10-12 x 6 kg + 1 x 17 x 2.5:t
5. Tricep kickbacks taljassa 3 x 11-13 x 5 kg
6. Hammerkääntö puoli kerrallaan 3 x 9-12 x 9 kg
7. Vipunostot sivulle ylätaljassa 3 x 10-12 x 2.5 kg:t
8. Taljapunnerrus niskan takaa vastaotteella 3 x 15-16 x 12.5 kg
9. Hauis niskan taakse taljassa 3 x 13-15 x 7.5 kg
10. Pohkeet smithissä istuen 3 x 10-12 x 110 kg

Kesto 76 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti