maanantai 6. lokakuuta 2014

Pumppia pitkästä aikaa

Pidin lauantaina syntympäpäiväjuhlat ja avovaimoni oli leiponut kaikenlaista ruokaa kuten pizzaa, kakkua ja rahkapiirakkaa. Ruuat olivat todella tärkkelyspitoisia, jonka ansiosta kroppa alkoi pitkästä aikaa näyttää täydemmältä. Vaikka olenkin reverse dieetillä ja homma on vielä pahasti kesken, päätin syödä lauantaina noin tuplamäärän ruokaa verrattuna tavoitekaloreihin. Hiilihydraatteja tuli arviolta yli tuplamäärä normaaliin lepopäivään verrattuna. Tuon ansiosta tämän päivän salihommat menikin sitten huomattavasti paremmin ja helpommin kuin yleensä. Ylimääräinen syöminen oli ehkä vähän typerä veto tähän ajankohtaan, mutta katsotaan kuinka kroppa reagoi kun jatkan reverse dieettiä normaalisti eteenpäin. Viikonlopun syömisten takia aamupaino pomppasi melkein kilon ylöspäin, mutta ei sentään sen enempää, vaikka glykogeenivarastojen täyttymisen näki todella hyvin, etenkin sunnuntaina.

Treenin jälkeen yläkropan pumppi oli niin jäätävä, että ihmettelin hetken aikaa hauiksiani, että ovatko ne kasvaneet yhtäkkiä. Kokonaisuudessaan treeni meni turhankin hyvin, koska melkein joka liikkeessä painoa olisi saanut olla enemmän. Liian pienten painojen takia toistoalueet nousivat tavoitteista ylöspäin. En oikein osaa tässä kohtaa reverse dieettiä hahmottaa kuinka suuria painoja pitäisi käyttää, jotta toistoja tulisi tasaista tahtia joka sarjassa, enkä hyytyisi yhtäkkiä. Tuon takia olen vielä hieman varovainen, enkä kovin helposti lisäile painoja.

Yläkropan vetävät:

1. Leuat myötäotteella 3 x 4-6 x 13.75 kg
2. Kulmasoutu 3 x 9 x 75 kg
3. Ylätaljaveto lapiokahvalla 3 x 11-12 x 55 kg
4. Alataljaveto lapiokahvalla 3 x 13-16 x 25 kg
5. Takaolkasoutu taljassa köydellä 3 x 11-12 x 25 kg
6. Pullover taljassa 3 x 14-15 x 20 kg
7. Scott hauiskääntö 2 x 9-13 x 12.5 kg (+ tanko)
8. Vatsarutistus lisäpainolla 2 x 9-14 x 14 kg

Kesto 51 min. Aamupaino 75.3 kg.
Toinen ateria salin jälkeen sisältää mm. tällaisia herkkuja. On muuten vieläpä soijattomia ja gluteenittomia.


1 kommentti:

  1. Psst! Se oli siis rahkatonta rahkapiirakkaa - ihan vain väärinymmärrysten välttämiseksi pungin tänne infoamaan asiasta. :)

    VastaaPoista