keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Aloitus

Olen jo pitkään suunnitellut blogin perustamista, joten on korkea aika laittaa se pystyyn. En tiedä kiinnostaako ketään aihe, mutta katsotaan mitä tapahtuu kun kirjoitan tänne jotain. En ole kovin itsevarma ja kritisoin itseäni jatkuvasti, mutta en anna sen häiritä.

Olen kiinnostunut kovasti kehonrakennuksesta, etenkin natupuolella ja toivon, että minustakin tulee joskus iso ja ehkä samalla vahva bodari. Olen treenannut vuoden 2008 lokakuusta lähtien, mutta ensimmäisen kahden vuoden aikana en pahemmin kehittynyt, koska söin todella vähän. Tuohon aikaan olin vielä sekasyöjä ja aamupainoni oli noin 63-65 kg. Vuonna 2010 hokasin kaikenlaisten sattumien kautta, että minun täytyy syödä enemmän, jotta voin kasvaa ja kehittyä. Tuosta eteenpäin olen nostanut painoani ja välillä laskenut rasvanpolton yhteydessä. Parhaillaan aamupainoni on ollut 96 kg, jolloin olin aika tukevassa kunnossa kunnon turbobulkkauskokeilun jälkeen.

2012 keväällä aloin vähentää ruokavaliostani lihaa pois ja syksyllä olin jo kasvissyöjä. Vuoden 2013 alusta olen ollut täysin vegaanisella ruokavaliolla, eli tuon jälkeen en ole syönyt mitään eläinperäistä. Pyrin vegaaniseen elämään, koska se on eettistä ja ekologista, enkä halua enää tukea eläinteollisuutta. En yritä muuttaa ketään vegaaniksi, koska asia ei kuulu minulle. Toki toivon, että muutkin pyrkisivät edes vähentämään eläintuotteiden käyttöä, mutten todellakaan vaadi sitä.

Tällä hetkellä aamupainoni on ~75 kg ja rasvaprosentti jopa pienempi kuin 2008, joten lihasmassaa on vuosien varrella tarttunut ehkä 10 kiloa. Se ei mielestäni ole paljoa, mutta myönnän, että olen tehnyt asioita etenkin ensimmäiset vuodet vähän miten sattuu. Jatkossa haluan panostaa hommaan enemmän ja nyt kun tiedän paremmin kuinka kroppani toimii, on homma helpompaa.

Toivon, että saan edes muutaman lukijan, joten yritän pitää blogin aktiivisena ja lisätä videoita ja kuvia mahdollisimman paljon. Ai niin, unohdin kertoa, että pituuteni on hurjat 170 cm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti