torstai 26. maaliskuuta 2015

Kevyt kierto siedetty

Kuluva viikko on ollut monellakin tavalla poikkeuksellinen. Olen lähdössä huomenna päivällä pois paikkakunnalta, joten päätin käydä treenaamassa maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Normaalisti käyn muina arkipäivinä, paitsi keskiviikkoisin. Kevyt kierto sopi tälle viikolle mainiosti, koska lässynlääkevyitä jumppia jaksaa vaikka puoliunessa. Normaalitilanteessa olisi voinut tehdä aika tiukkaa vääntää neljänä päivänä peräkkäin kaasu pohjassa.

Paikallisella salilla tehdään remonttia ja senkin takia kevyt kierto osui kohdilleen, koska ihan kaikkea ohjelmanmukaista ei päässyt tekemään. Näin kevennyksen yhteydessä homma ei ole ihan niin tarkkaa vaan pääasia on, että salilla käydään tekemässä suurinpiirtein tavanomaiset treenit kevennettynä versiona. Aluksi vähän hirvitti, että taasko ne tekevät siellä jotain turhia muutoksia ja vievät hyviä laitteita pois, kuten viime kerralla kävi. Homma ei onneksi näytäkään niin pahalta tällä kertaa, vaan esimerkiksi aiemmin poistettu perinteisempi kyykkyteline tuli takaisin! Uudempi kyykkyteline on niin turha ja vaarallinen härveli kuin vain voi olla. Eipä tarvitse enää silläkään urheilla niin paljoa. Sali tulee olemaan yli puolet isompi ja ilmeisesti uusia laitteita tulee jonkiin verran. Suurin osa härpäkkeistä on kylläkin turhia, vaikka olenkin wannabebodari, joka tarvitsee vapaiden painojen lisäksi myös hilavitkuttimia. En ole oikein koskaan pitänyt Technogymin laitteita kovin hyvinä, vaan lähinnä keskeneräisinä romuina. Jotkin ovat ihan ok, mutta parempaakin olisi saatavilla. Joka tapauksessa muutos on varmaan ihan positiivinen, etenkin kun tilaa tulee lisää ja vapaita painoja saadaan mahdollisesti myös enemmän.

En tainnut siitä aiemmin mainita kuinka kevennyksen toteutin. Olisin halunnut pienentää volyymiä, mutta koska sarjoja tulee joka liikkeessä kolme kappaletta, on vaikea vetää volyymiä puoliksi. Tuon takia päätin taas pudottaa sarjapainoja noin 30 % sarjamäärien ollessa entisellään. Kun liikkeet tekee edelleen hyvin hallitusti, saa noillakin raudoilla jotain aikaan, vaikka onhan tuo normaaliin nähden aika läpsyttelyä. Tällä kertaa kevennys maistui ihan hyvältä ja vasta tänään yleinen olotila koheni merkittävästi. Kevennys oli siis ihan kohdillaan ja toimi hyvin kropan ja pääkopan helpottajana. Ensi viikolla taas täysiä eteenpäin.




Kädet ja olat (keskiviikko, kevyt):
1. Yhden käden jammer 3 x 8 x 20 kg (+tanko)
2. Takaolkasoutu 3 x 8 x 27.5 kg
3. Pystysoutu 3 x 12 x 20 kg
4. Ranskalainen 3 x 12 x 12.5 kg (+kulmatanko)
5. Hauiskääntö taljassa 3 x 12 x 5-7.5 kg
6. Vipunostot sivulle seisten 3 x 15 x 2 kg
7. Vipunostot taakse seisten 3 x 15 x 2.5 kg:t
8. Pohkeet vaakaprässissä 3 x 12 x 80 kg
9. Pohkeet seisten 2 x 20-50 x bw

Kesto 60 min.

Rinta ja selkä (torstai, kevyt):
1. Penkkipunnerrus kp 3 x 8 x 22 kg:t
2. Ylätalja vastaotteella 3 x 8 x 40 kg
3. Vinopenkkilaite 3 x 12 x 20 kg
4. Keskiselkälaite 3 x 12 x 32.5 kg
5. Latsilaite 3 x 12 x 40 kg
6. Peck deck 3 x 15 x 15 kg
7. Pullover taljassa 3 x 15 x 12.5 kg
8. Vatsat roikkuen 3 x 12 x bw

Kesto 67 min. Aamupaino 77.6 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti