tiistai 17. maaliskuuta 2015

Katsotaanpa vaihteeksi kuntoa

Viime aikoina treenaaminen on tuntunut tavanomaista mielekkäämmältä. Asia johtunee korkeammista kaloreista (treenipäivä 3350 ja lepo 3000 kcal) ja sitä kautta paremmasta hormonitasapainosta. Paino on onneksi alkanut nousta pikkuhiljaa (ehkä turhankin nopeasti :D). Olen viime aikoina nostellut kaloreita paljon tiheämpään tahtiin, koska paino oli noin kuukauden käytännössä vallan paikoillaan. Pelkään läskin kertymistä vieläkin turhan paljon, mutta onneksi avovaimoni on välillä sanomassa, etten ole pullahtanut ollenkaan, vaikka itse niin kuvittelenkin. Tänään räpsittiin vaihteeksi kuvia treenin jälkeen ja täytyy sanoa, ettei läskiä tosiaan ole kertynyt paljoakaan, vaikka paino on noussut syksyn noin 74 kilosta tämän päivän 77.7 kiloon. Tuon suhteen olen todella tyytyväinen ja toivon, että hommat sujuvat jatkossakin yhtä mukavasti. Olen edellisen miinuskalorijakson jälkeen ottanutkin treeneistä entistä enemmän irti ja suhtautunut asiaan siten, että minähän perkele kehitän itselleni kisalavalle kelpaavan fysiikan. On siis syytäkin että kehityn, koska teen töitä sen eteen entistäkin enemmän.

Homma siis kulkee ja motivaatiota riittää. Olen koko ajan panostanut enemmän ja enemmän myös tietotasooni, koska en ole menossa valmennukseen ennen kisavalmisteluja. Minun täytyy siis itse olla tarpeeksi pätevä, jotta voin kehittää itse itseäni kunnolla. Joskus saatan lukea ravintoon tai treeniin liittyvää kirjallisuutta monta tuntia putkeen, etenkin jos löydän jonkin hyvän kirjan. Vähän kylläkin alkaa tuntua siltä, että sitä lukee pääasiassa samoja asioita, mutta toki uusia yksityiskohtia ilmenee ja niihin voi tutustua enemmänkin Internetin reittejä pitkin.

Tämänhetkinen kunto on ihan miellyttävä siihen nähden, että olen edelleen hieman rasvaisempi kuin haluaisin olla. Viime vuoden dieetti jäi ehkä hieman kesken, mutta hyvin tälläkin rasvaprosentilla tuntuu kehittyvän. Täytyykin pitää huolta, ettei kerrytä rasvaa liikaa, koska ylimääräisen polttaminen on aina ajantuhlausta ja saattaa hyvinkin tuhota sen vähäisenkin uuden lihasmassan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että olen mahdollisesti saanut lisää lihaa eniten käsiin ja olkapäihin. Etenkin olkapäiden kasvu olisi todella optimaalista, koska en ole luonnostani kovinkaan harteikas. Ehkä myös latsit ja rintalihakset ovat hieman kasvaneet, mutta en osaa varmaksi sanoa näin pienillä muutoksilla. En ole enää pitkään aikaan tehnyt muutoksia suolan tai kreatiinin käyttöön, mutta toki lisätyt hiilarit saattavat täyttää lihaksia entistä enemmän. Olen aina sen verran pessimisti, että luulen suurimman osan nousseesta painosta olevan nimenomaan nesteitä ja glykogeeniä. Uskon kuitenkin, että jotain todellistakin kehitystä on tullut, mutta en uskalla odottaa liikoja. Ehkäpä minusta silti tulee vielä joku päivä oikea bodari.







Kädet ja olat (maanantai):
1. Yhden käden jammer 3 x 6-8 x 27.5 kg (+tanko)
2. Takaolkasoutu 3 x 7-8 x 40 kg
3. Pystysoutu 3 x 10 x 30 kg
4. Ranskalainen 3 x 8-12 x 17.5 kg (+kulmatanko)
5. Hauiskääntö david 3 x 9-12 x 7.5 kg
6. Vipunostot sivulla taljassa 3 x 13-15 x 2.5 kg
7. Vipunostot taakse seisten 3 x 12 x 4 kg:t
8. Pohkeet istuen smithissä 3 x 12-14 x 130-140 kg
9. Pohkeet seisten 3 x 25-32 x bw

Kesto 74 min.

Rinta ja selkä (tiistai):
1. Penkkipunnerrus kp 3 x 6-8 x 32 kg:t
2. Leuat vastaotteella 3 x 6-8 x bw
3. Vinopenkkilaite 3 x 11-12 x 27.5 kg
4. Keskiselkälaite 3 x 10-12 x 47.5 kg
5. Latsilaite 3 x 12 x 55-57.5 kg
6. Peck deck 3 x 11-15 x 22.5 kg
7. Pullover taljassa 3 x 11-15 x 17.5 kg
8. Vatsat roikkuen 3 x 13-22 x bw

Kesto 67 min. Aamupaino 77.7 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti