perjantai 14. marraskuuta 2014

Puolustan kisaajia, etenkin natuja

Ja myös heitä, jotka ovat aikeissa tai vähintäänkin tavoittelevat fysiikkaa, jolla olisi mahdollista osallistua kehonrakennuskilpailuun tulevaisuudessa. Ihan sama, onko kyseessä natu tai lääketieteellisesti boostattu, mies tai nainen, pitkä tai lyhyt, tilanne on kaikilla sama. Jotta saadaan aikaan tarpeeksi laadukas fysiikka kokoon, hommia täytyy tehdä sen eteen, eikä se todellakaan ole nopeaa eikä oikoreittejä ole.

En voi käsittää, kuinka hölmöjä ja röyhkeitä asenteita ihmisillä on ns. bodylajeja kohtaan. Todella yleinen luulo on, että kaikki salilla käyvät ovat "roinareita" eli kehitystä edistäviä kiellettyjä lääkeaineita käyttäviä henkilöitä. Samalla luullaan, että kun käy pari kertaa salilla tekemässä penkkipunnerrusta ja hauiskääntöä, kasvaa lihakset niin isoiksi, että pitää uusia koko vaatekaappi. Aineidenkäyttäjiä vähätellään ehkä eniten, koska kuulemma anaboliset steroidit ovat syy lihaskasvuun, eikä oikeastaan mitään muuta tarvitse: ei edes treenaamista. Natuja, eli ilman lääkeaineita kehitystä tavoittelevia, vähätellään, koska he eivät koskaan tule näyttämään Mr. Olympialta vaikka mitä tekisivät. Ovat kuulemma lähinnä uimareiden kokoisia. Myös todella yleinen käsitys naistreenaajista on samankaltainen, eli kuvitellaan, että lihakset kasvavat liian isoiksi kun käy edes kuntosalin puolella kääntymässä pari kertaa. Kun nainen on käynyt pari vuotta salilla, painaa 55 kg ja pystyy penkkaamaan puhtaasti 65 kiloa, on se lähinnä nauramisen aihe, koska tuohonhan pystyy kuka tahansa mieshenkilö ilman mitään treenitaustaa.

Itse kilpailuista luullaan myös kaikenlaista. Kisakireyteen pääseminen on helppoa: ei tarvitse muuta kuin vetää kroppa aivan kuivaksi olemalla juomatta vettä viikkoon. Toinen tapa on olla kaksi viikkoa ennen kisoja ketoosissa, juoda 15 litraa päivässä ja kusta ylimääräiset rasvat pois kropasta. Moni ei osaa erottaa tavallista jamppaa kisaajasta, etenkään wannabebodarit, jotka treenaavat ympäri vuoden yli 30 rasvaprosentin turvin. Kun joku näkee classic bodybuilding kisaajan lavalla kuivana ja kireänä, on kisaajaa helppo vähätellä, koska hänen lihaksensa näyttävät niin pieneltä. Ylipainoiset (rasvaiset) salikonkarit katsovat peiliin ja näkevät siinä pelkkää lihasta ja vain muutaman kilon ylimääräistä rasvaa, jonka alla on niin paljon lihaa, ettei cbb -puntarilta ole mahdollisuuksia päästä enää läpi.

Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta ja jokainen salilla pidempään käynyt täysjärkinen tietää sen. Jokainen voi lähteä salille treenaamaan ja tavoittelemaan superfysiikkaa ja katsoa kuinka paljon oikeasti vuodessa saa aikaan: ei nimittäin kovin paljoa, paitsi aluksi. Jos tavoitteena on kilpailla kehonrakennuksessa, jossa ei ole painorajoja pituuden mukaan, on syytä tietää, että siellä ei ole paljoa mahdollisuuksia pärjätä, jos ei ole lääketieteellisesti boostattu. Se on aivan sama mitä asiasta valehdellaan, mutta lähestulkoon jokainen siellä pärjäävä käyttää aineita, eikä sille voi mitään. Natupuolella (kuten cbb) käytetään myös jonkin verran lääkeaineita, mutta pituuden mukaan määräytyvä painoraja rajoittaa asiaa. Puntarilta ei nimittäin ole mahdollista päästä läpi, jos on roinannut vuositolkulla ja on vieläpä todennäköistä jäädä siitä kiinni.

En varsinaisesti ole lääkeaineiden vastustaja, koska jokainen saa loppujen lopuksi laittaa kroppaansa mitä haluaa, mutta en siedä sitä, että asiasta valehdellaan ja kieroillaan. Olisi paljon mukavempaa ja reilumpaa, jos asioiden todelliset puolet voisi tuoda esille. Haluan vain ilmaista sen, että on olemassa natuja, jotka ovat kooltaan "normaalimman" näköisiä ja ei-natuja, joilla on mahdollisuus kasvattaa luonnottoman kookas keho. Miesten ja naisten välinen ero on se, että miehillä on (muistaakseni) noin 10 kertaa enemmän testosteronia kehossa, joka auttaa miehiä kehittymään isommiksi. Jos nainen pystyy hankkimaan samassa ajassa 2 kiloa lihasta kun mies hankkii 3 kiloa, on se todella kova saavutus. Karkeasti voisin sanoa, että nainen pystyy hankkimaan samassa ajassa lihasta puolet siitä mitä mies.

Monet todella lihaksikkaatkin kisaajat ja ei-kisaajat, näyttävät varmasti monen silmiin ns. tavallisilta, mutta siinä täytyy ottaa joitakin seikkoja huomioon. Etenkin natutreenaajilla lihastenkasvatusprosessi on hidasta, eikä lihaksia voi odottaa vuodessa kasvavan kuin korkeintaan muutaman kilon, ehkä 2-4 kiloa parhaillaan. Järkevät kilpailijat pysyvät ympäri vuoden kohtuu siistissä kunnossa, joten heillä ei ole paljoakaan ylimääräistä rasvaa, joka tekisi lihaksista isommannäköisiä. Tavalliset treenamattomat ihmiset ovat melkein aina paljon rasvaisempia kuin kisaajat, joten heitä ei voi mitenkään vertailla keskenään. Rasvaa nimittäin kertyy lihasten sisällekin, eikä pelkästään päälle, joten kun rasvaprosenttia pienentää, lihaksetkin näyttävät varmasti pienemmiltä. Tämä tuntuu olevan vaikea ymmärtää ja olen itsekin joutunut toteamaan sikabulkkauksen jälkeen, että sitä rasvaa on kertynyt paljon enemmän kuin 10 kiloa. Jokainen voi koittaa ja kiristää itsensä perus 20 prosentista vaikkapa 5 prosenttiin ja katsoa, näyttääkö tämän jälkeen kisaajat pieniltä.

Kunnioitan jokaista, joka on edes yrittänyt nousta kisalavalle, oli laji mikä tahansa. Kovan ja sopivan fysiikan hankkiminen on pitkä ja työläs prosessi, johon monella ei riitä kärsivällisyys ja mielenkiinto. Kisakuntoon pääseminen on myös äärimmäisen kovaa touhua, eikä siihen riitä kantti kuin harvoilla. Lääkeaineet tai lisäravinteet eivät takaa automaattisesti isoja lihaksia ja menestystä kisamaailmassa, vaan moni pieni tekijä yhdessä vaikuttavat lopputulokseen.

Jokainen voi todellakin kokeilla treenaamista ja bodykilpailuihin osallistumista ja todeta, ettei se ole ihan niin yksinkertaista ja helppoa. Toivon, että epämääräistä arvostelua olisi vähemmän ja ihmiset voisivat kunnioittaa edes vähän treenaajia ja kisaajia. Kiitos.

Ostin vihdoin varmasti vegaaniset salikengät helunanetistä. Parin käyttökerran jälkeen ovat tuntuneet mukavilta ja saliympäristöön sopivammilta, koska näissä on todella ohut pohja.

Lähinnä häitä varten hankittu vegaaninen vyö, myös helunanetistä. Todella hyvänoloinen ja mukava vyö.


Yläkropan työntävät: (tiistai)

1. Penkki kp 3 x 7-8 x 32-36 kg:t
2. Pystysoutu kp vuorotellen 3 x 7-8 x 20 kg:t
3. Vinopenkki smith 3 x 9-12 x 60 kg
4. Vipunostot sivulle seisten 1 x 10-13 x 8-9 kg:t
5. Kapea penkki 3 x 10-12 x 42.5 kg
6. Ristikkäistalja 3 x 9-15 x 7.5-10 kg
7. Vatsat roikkuen 2 x 22-27 x kehonpaino

Kesto 50 min.

Yläkropan vetävät: (torstai)

1. Leuat vastaotteella 3 x 7-8 x 11.25 kg
2. Kulmasoutu myötäotteella 3 x 8-9 x 82.5 kg
3. Vetolaite (latseille) 3 x 12-15 x 72.5 kg
4. Leveä alataljaveto 3 x 10-11 x 30-35 kg
5. Takaolkasoutu taljassa seisten 3 x 12 x 25 kg
6. Pullover 3 x 15-18 x 20 kg
7. Scott hauiskääntö 3 x 12 x 10 kg (+tanko)
8. Vatsarutistus lisäpainolla 3 x 9-12 x 16 kg

Kesto 60 minuuttia. Aamupaino 75.5 kg.

2 kommenttia:

  1. Mää oon jotenkin taas ollut siinä uskossa, että anabolisten steroidien käyttö ei olis kovin yleistä, mutta vissiin se sitten on...Kyllä se on paljon kunnioitettavampaa saada keskivertolihaksisto naturellina kovalla työllä kuin jättisuuret lihakset hormonien avulla tekemättä sitten kovin paljon muuten sen eteen. Missähän vaiheessa geenidoping tulee kehiin... (linkissä on muuten luonnollisen mutaation seurauksena vinttikoiralle tullut lihaksisto: http://3.bp.blogspot.com/-fhKD4itvnz4/UO3InpttVcI/AAAAAAAADyg/oSB7S1YZJ04/s1600/Schwarzenegger+Dog+01.jpg; niin ja Belgian sininen-nautarotu perustuu geenimutaatioon, jossa niissä on myös tajuttomat lihakset geenimutaation vuoksi, joten yllätys yllätys kyseisillä lehmillä synnytys on yleensä aina keisarileikkaus...


    Mites muuten on, miten paljon lihaksiston kokoon vaikuttaa ihan kuntourheilu (juokseminen, jääkiekko, sähly)? Ei sen vissiin pitäisi vaikuttaa kovin montaa grammaa? Kun mietin vaan, että nyt kun treenaaminen on vähempää ja syöminen suurempaa, niin tuntuu, että keskipaino on silti laskenut 3 kk:ssa (no puhutaan vain noin 1,5-2 kg:sta, toki päivälläkin se voi muuttua nesteen, ruoan ja liikunnan takia tuon verran, mutta jos puhutaan keskimääräisestä)...ei oikein jaksaisi uskoa, että lihaksia lähtenyt, mutta toimiiko kroppa vain paremmin...tulihan sitä jossain vaiheessa (about 4 vuotta sitten) kyllä eleltyä tyhmyyttäni ihan liian vähillä energioilla, mutta silloinkin vaaka näytti oikeastaan ihan samaa kuin nyt, aineenvaihdunta oli varmaan silloin ihan peestä (ja silloin joku rasvaprosentti "hurjan luotettavilla" kehonkoostumismittareilla yleensä jotain 11, alimmillaan 6,7, hehe, tuskin/toivottavasti tuo alhaisin lukema ihan paikkaansa piti)...vaikka enpä minä vaakaa sillee tarkkeile kuin silloin tällöin...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, moni muukin varmasti aattelee, ettei niitä hirveesti käytetä, mut siitä on tullu yleisempää harrastajienkin keskuudessa. Joskus muutama kymmenen vuotta sitten harva vissiin käytti, ellei ollu tosissaan menossa kilpailemaan. Tosiaan lajeissa, joissa doping -testauksia ei ole ollenkaan tai vaan tosi harvoin, eikä ole painorajoja pituuden mukaan, käytetään, koska se on mahdollista, eikä sinne kannata edes osallistua jos ei ite käytä. Onneks jossain vaiheessa Suomeenkin tuli cbb (classic bodybuilding), jossa on liki mahdotonta käyttää, koska painorajat ja melko tiukka valvonta. Mulla painoraja olis 72 kg ja siihen oikeesti mahtuu natulihaa ihan hitosti, vaik se kuulostaa pieneltä. Jos taas roinaisin pari vuotta niin en varmasti pääsis puntarilta läpi.

      Roinarit joutuu silti tekemään vähintään yhtä paljon hommaa, että ne saa omaan lajiin tarpeeks kovan fysiikan. Semmosia kisaajia löytyy, jotka on kisannu natuna vuosia ja vasta sitten siirtyny roinarilajeihin. Niillä on treeni menny entistä kovemmaks siinä vaiheessa, koska hormonien avulla ei pelkästään kasva paremmin, mut palautuu paremmin entistä kovemmista treeneistä. Ja se on pakko treenatakin entistä kovempaa, koska mennään jo niin suuriin lihasmääriin ettei kroppa vastaa enää kevyempään treeniin. Toisin sanoen, vaikka käyttää lääkeaineita, niin maksimaalinen kehitys on todella kovan työn takana.

      Muistasin lukeneeni, että joillakin eläimillä on tapahtunu hyperplasiaa, mitä taas ihmisillä ei ilmeisesti voi tapahtua nykytietämyksen valossa. Treenillä ku koitetaan vaan kasvattaa lihasoluja eli tähdätä hypertrofiaan.

      Joo, tommonen liikunta ei tosiaan pahemmin kasvata lihaksia, vaikka moni niin luuleekin. Täysin rapakuntonen sohvaperuna voi kyl saada ehkä sata grammaa lihasta tollasellakin, mut edes jotenkuten aktiivinen ei saa varmaan yhtään. Kyl kaikki liikunta kuitenkin vähän kerää nesteitä kroppaan ja nestetasapaino voi tosiaan heitellä aika paljon hiilareiden ja suolankäytön takiakin. Ja joo, voi olla että sulla vastaa kroppa hyvin suurempiin kaloreihin eli paino voi senkin takia vähän laskee. Mulla on määrättyyn saakka vähän sama homma.

      Noi molemmat luvut on naisella tosi pieniä, mut eipä noihin mittareihin oikeen voi uskoo. Tarvis taas huvikseen käydä kattoo onko mun rasvaprosentti taas yli 30 :D

      Poista