perjantai 5. joulukuuta 2014

Totaalilepoa vajaa viikko

Päätin, että pidänkin tässä kohtaa yhden treenikierron pituisen tauon, totaalilevon muodossa. Huomasin, ettei edes kevennettyä kiertoa ole ollut noin kolmeen kuukauteen enkä muista milloin viimeksi olisin pitänyt varsinaista totaalilepoa. Syksyllä olin pari päivää hieman flunssainen, mutta suunniteltua lepoa ei ole ollut aikoihin. Etenkin nivelet kuluvat pikkuhiljaa, kun treenataan jatkuvasti ja homma pahenee, jos treenataan pitkiä aikoja samoilla liikkeillä ja liikeradoilla. Koitan parhaani mukaan välttyä bodareiden yleisiltä vaivolta, kun treenivuosia kertyy tarpeeksi. En siis egoile painojen kanssa, muuntelen ohjelmia ja pidän totaalilepoa ainakin kerran vuodessa.

Totaalilevosta on muitakin hyötyjä, kuten ylirasituksen päihitys ja etenkin psyykkinen latautuminen seuraaviin treeneihin ja ohjelmiin. Kun jatkuvasti tekee salilla kaikkensa, jotta pääsee treeneissä eteenpäin, voi se ajanmyötä käydä työlääksi ja psyykkisesti rasittavaksi. Kaikesta kannattaa pitää joskus taukoa, vaikka se maistuisikin hyvältä.

Treenasin viimeksi tiistaina ja jo eilen oli kova hinku salille takaisin. Kun treenirytmiin on tottunut, ei ilman osaa olla. Tällä hetkellä täytyy vain hokea itselleen, että pidä nyt sitä taukoa ja anna kropan joskus huilatakin kunnolla. Tauon jälkeen todennäköisesti jatkan sittenkin vielä 3-jakoisella ohjelmalla, mutta taidan vaihtaa toistoalueet ja liikkeet lähes kokonaan. Eipä tässä nyt oikein muuta kerrottavaa ole. Nyt täytyy vain hillitä itsensä, levätä ja syödä. Tiistaina takaisin salille. Jee.

Lepopäivän ruokaa: melkein onnistunut kikherne"munakas". Sadalla grammalla on 22 grammaa hyvälaatuista proteiinia. Oikein maustettuna hyvää, helppoa ja halpaa.

2 kommenttia:

  1. Joo, kyllä se lepo tekee oikeasti hyvää välillä! Ihan jossain juoksussakin olen sen huomannut, että liian usein treenaamalla ei tule mitään hyötyä vaan vain kärttyisän mielen ja pakkopullafiiliksen. Oliko sulla nyt lepoviikkona sitten ruoan energiataso millainen? Ja harmi kun et päässyt käymään Turussa lauantaina. :) Kikhernemunakas on muuten minunkin arjen pelastaja, jos ei ole ehtinyt tekemään muuta sapuskaa, eritoten silloin jos lisää siihen oluthiivahiutaleita ja nokkosta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepopäivän energioilla mennään eli tällä hetkellä hurjat 2600 kcal. Painoa oon seurannu, mut en oo tehny johtopäätöksiä, vaikka se onkin laskenu reiluhkosti. Kroppa kuivuu ja tyhjenee aika tehokkaasti ku ei treenaa.

      Niinpä.. olisin halunnu toki lähteä, mutta toistaalta oli hyvä etten tullu. Sen verran kipee olo oli pari ekaa päivää, etten paljo muuta tehny ku levänny. Ja sen verran paha pöpö näköjään, että oon vieläkin liian kipee salille lähtemiseks. Varsinainen tauti kesti muutaman päivän, mut vieläkin yskii vihreetä limaa pihalle. Noh, tulee ainakin salihuilia kerrakseen.

      Poista