tiistai 16. joulukuuta 2014

Sekamelskaa

Elämä on ollut aikamoista viime päivät, joten en ole kirjoitellut tänne mitään. Noin kaksi viikkoa sitten päätin pitää vajaa viikon pituisen treenitauon, mutta se venähti, koska tulin kipeäksi perään. Tarkoitus oli lähteä taas eilen salille puurtamaan, mutta elämässä on ollut niin paljon äkkinäistä sekavuutta, etten ole yksinkertaisesti kyennyt lähtemään salille. Tämä on poikkeuksellinen tilanne, koska koko treeni"urani" aikana en ole pitänyt taukoa kuin pisimmillään kolme viikkoa. Sekin tauko tuli pakosta, koska loukkasin olkapääni pahemman kerran. Tällä kertaa olen niin järkyttynyt ja sekaisin, etten ole saanut itseäni liikkelle, vaikka haluaisin.

En tiedä, koska pääsen salille takaisin, mutta toivottavasti jo heti huomenna. Tilannetta täytyy katsoa päivä kerrallaan. Muu ei oikein nyt auta. Asiat ovat sinänsä hyvin, mutta sanotaan näin, että henkilökohtaisessa elämässä asiat yhtäkkiä räjähtivät ja niitä on joutunut miettimään toden teolla.

Palaan treeniasioihin, kun aika näyttää. Toistaiseksi on todennäköisesti hieman hiljaisempaa blogini osalta.

1 kommentti:

  1. Välillä pitää kyllä kuunnella omaa päätään ja asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. :) Sekin varmasti helpottaa, että pystyy puhumaan asioista esim. Minnalle, niin ei jää ahdistus jne puristuksiin omaan itseensä! Onneksi nyt ilmeisesti jo olet saanut selvitettyä solmua ja palattua salillekin, näyttää hieman valoisammalta. :)

    VastaaPoista