tiistai 30. joulukuuta 2014

Takaisin raudan ääreen

Olen jo näköjään käynyt läpi uuden treenikierron melkein kolmeen kertaan, vaikka tuntuu, että vasta äsken pääsin kahden viikon tauolta pois. Pari viimeistä viikkoa olen ottanut hieman varovasti, ettei kroppa mene heti ylikierroksille, joten olen käynyt vain kolmena päivänä viikossa heiluttamassa rautoja. Tällä viikolla on tarkoitus käydä normaali neljä kertaa ja jatkossa jatkaa samaa rataa. En vaihtanutkaan kaksijakoiseen ohjelmaan, koska ajatus tiheämmästä jalkajumpasta ei houkuttele. En tiedä mikä siihen on tullut, koska ensimmäiset vuodet pidin ehkä eniten juuri jalkojen junttauksesta, koska se jos mikä tuntuu kunnon treeniltä. Ehkä olen vain kyllästynyt pusertamaan mehut jaloista usein, joten toistaiseksi harvempi frekvenssi sopii minulle paremmin. Jatkan siis edelleen 3-jakoisella ohjelmalla, samalla jaolla kuin aiemminkin: jalat, yläkropan vetävät ja yläkropan työntävät. Mielestäni jalkani ovat aina olleet hieman yläkroppaa edellä, joten senkin suhteen kyseinen systeemi on toimiva, koska se antaa aavistuksen verran painotusta yläkropalle. Liikkeet ja toistoalueet muutin niin hyvin kuin mahdollista, mutta toki jonkin verran täytyy mennä vanhallakin kaavalla, koska tämä pienen paikkakunnan sali ei ole varustukseltaan niin monipuolinen kuin toivoisi. Kyllä se homman hoitaa, mutta vaihtelun suhteen olisi hyvä olla enemmän esim. vipuvarsilaitteita.

Eilen huomasi, että joulu on ohi. Porukkaa taas tavanomaisesti tulee salille enemmän, kun jouluna on mätetty herkkuja naamaan. Syy on todennäköisesti siinä, että halutaan päästä eroon kertyneistä kiloista ja tietysti uudenvuodenlupaukset tulevan myös voimaan ihan pian. Salilla on siis ruuhkaa seuraavat pari viikkoa, mutta monet naamat katoavat yhtäkkiä kun uudenvuodenlupaus ei pidäkään. Homma on aika vakio joka vuosi, mutta silti se huvittaa joka kerta. Mielestäni salille kannattaa lähteä vain, jos siihen on kiinnostusta jollain tavalla. Minkään laihdutuksen tai uudenvuodenlupauksen takia ei todellakaan ole syytä mennä väkisin treenaamaan.

Siitä tulikin mieleen, että tauon aikana, ja muutenkin, on tullut mietittyä tätä harrastusta. Minkä takia käyn salilla? Miksi se motivoi? Mitä tavoittelen? Olen paljon miettinyt kilpailemista bodylajeissa, mutta minun ei pitäisi käydä salilla tuo asia päällimmäisenä mielessä. Olen kuitenkin pienestä asti ollut jollain tavalla kiinnostunut painonnostosta, vaikken olekaan harrastusta aloittanutkaan kuin vasta 20-vuotiaana. Käyn salilla, koska pidän siitä hitosti ja haluan oppia koko ajan jotain uutta asiaan liittyen. Kisaaminen tulee kysymykseen sitten joskus, jos tulee. Tavotteista voin todeta yksinkertaisesti, että paljon muu ei enää kiinnosta kuin lihasmassa. Joskus on toki mukava huomata, jos voimatasot kasvavat, mutta se on vain sivutuote minulle. Koko homma motivoi itseäni, koska voin tehdä jotain, missä voin olla koko ajan parempi ja tyytyväisempi itseeni, eikä se ole pakkopullaa. Se motivoi niin paljon, että olen valmis elämään treenin ympärillä 24/7, tavalla tai toisella. Muut ihmiset eivät oikeastaan motivoi minua, eikä oikein kukaan kannusta, mutta sen asian kanssa on oppinut elämään. Olisihan se tietysti plussaa, että läheiset olisivat innoissaan, että haluaisin mennä kisaamaan joku päivä. Ehkä sekin sieltä tulee, jos asia joskus tulee konkreettiseksi.



Yläkropan vetävät (maanantai)
1. Leuat myötäotteella 3 x 4-6 x 12.5 kg
2. Yhden käden soutu 3 x 6-7 x 36 kg
3. Ylätaljaveto lapiokahvalla 3 x 10-12 x 50 kg
4. Takaolkasoutu 3 x 12 x 30 kg
5. Kohautus tangolla 3 x 11-12 x 42.5 kg
6. Pullover taljassa 3 x 9-12 x 20-25 kg
7. Hauiskääntö vinopenkissä 3 x 9-12 x 7 kg:t
8. Keskitetty hauiskääntö 3 x 12-16 x 5 kg:t
9. Vatsat laitteessa 3 x 12 x 35 kg

Kesto 62 min. Aamupaino 76.0 kg.

Jalat (tiistai)
1. Hack -kyykky 3 x 4-6 x 60 kg
2. Suorin jaloin maastaveto 3 x 7-8 x 120 kg
3. Yhden jalan vaakaprässilaite 3 x 12-13 x 70-80 kg
4. Takareidet pallolla 3 x 6-8 x bw
5. Polvenojennus laitteessa 2 x 15-16 x 100 lbs
6. Pohkeet seisten 3 x 8 x 60 kg
7. Pohkeet istuen smithissä 3 x 12 x 100 kg

Kesto 63 min. Aamupaino 76.5 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti