maanantai 3. lokakuuta 2016

Kilpailemisen huonot puolet

Valmistautuminen, kisamatka ja kaikki näihin liittyvä oli mukavaa, mutta on tässä reilusti paskaakin. Varsinainen kisadieetti on, etenkin natutreenaajalle, aika kova paikka, koska se vaikuttaa tietyn pisteen jälkeen negatiivisesti elintoimintoihin ja mieleenkin.

On tässä vuosien aikana käyty läpi yhtä sun toista dieettipätkää ja niistä on saanut joka kerran jälkeen yhä helpompia ja mukavemmin sujuvia. Esimerkiksi viime vuoden välidieetti (siistimistä ennen varsinaista kisadieettiä) oli helpoin dieettini koskaan. Olin rakentanut sitä ennen aineenvaihdunnallisesti niin hyvän pohjan, että 10 kiloa rasvaa paloi todella vaivattomasti eikä se häirinnyt arkeani oikein mitenkään. Vaikka kokemusta on dieeteistä eikä kisoihin ollut kovin montaa kiloa pudotettavaa, niin se on silti aivan erilainen kokonaisuus kun rasvaprosentti täytyy pudottaa ns. normaalialueen alapuolelle. Elintoiminnot alkavat kärsiä ja se näkyy monessa asiassa, eikä sellaisia yleensä joudu kokemaan kun rasvaa poltetaan pehmestä kunnosta "tavalliseen" kuntoon. Kaikilla ihmisillä on tietty kynnysarvo, jonka jälkeen ongelmia alkaa tulla ja sitä pahemmaksi ne menee, mitä enemmän hosuu homman kanssa tai mitä huonompi lähtötilanne on. Itselläni kaikki oli todella hyvällä mallilla, mutta tankkauksien kanssa olisin voinut olla rohkeampi. Silti ongelmia tuli reilusti ja ne olisivat voineet olla vieläkin pahempia, jos olisin lähtenyt liikkeelle heikoin eväin.

Lämmöntuotto heikkenee. Sitä voi tapahtua jo lyhyelläkin dieettipätkällä, mutta tällä kertaa se meni ja syvälle. Olen aina ollut kova hikoilemaan eikä mikään aiempi dieetti ole heikentänyt sitä ominaisuutta. Nyt olen kuitenkin siinä tilanteessa, että hikoilen lähinnä salilla ja saatan palella vaikka sisällä olisi 25 astetta lämmintä. Yleensä koen oloni tukalaksi 21-22 asteen lämpötilassa ja hikoilen vaikka en tekisi mitään. Tämä ei silti ole mikään kamala asia, mutta toki se vähentää kulutusta jonkin verran.

Hormonitoiminta kärsii. Riittää, että leptiini- ja testosteronituotanto putoaa, niin dieettaaminen on jo todella epämukavaa. Sen oikein tuntee, kun arvot alkavat laskea, kulutus putoaa ja olo heikkenee. Nälänhallintaan vaikuttavat tekijät ovat ehkä pahimpia, koska jonkin ajan kuluttua siitä tulee lähes loputonta, eikä ruokaa saa pois mielestään. Tähän kun lisää matalan testosteronituotannon niin mielialakin laskee, eikä asiat kiinnosta enää eikä aina tiedä miten ajan saisi kulumaan.

Nälkä. Uskokaa tai älkää, se voi mennä äärimmäisen kamalaksi. Tavallinen nälkä ei ole mitään verrattuna tällaiseen pohjattomaan kuravelliin, jota ei saa lopulta enää poistettua edes katekoliamiinien tuotantoa boostaamalla, koska se ei vaan enää toimi. Se miten nälkä voi vaikuttaa mielitekoihin, ruuanhimoon ja ajatuksiin, on jotain sellaista, mitä ei voi käsittää ennen kuin kokeilee mennä tarpeeksi alas rasvaprosentissaan. Ihmiset ei tunnu ymmärtävän tätä asiaa, vaan heillä on hienoja ideoita siitä kuinka tietyt ruokavaliot auttaisivat asiaa. Miten ihmeessä elintoimintojen heikentyessä voi enää edes olettaa saavansa kunnon vasteita ruuasta? Kyllä se peruspulliaiselle 20 % rasvoissa toimii, vaikka söisi kiviä, mutta tässä kohtaa kikkakolmoset ei toimi. Kokeiltu on vaikka mitä.

Seksuaalisuuskin hiipuu. Minulle ei tee tiukkaa sanoa, miten asiat oikeasti menevät, vaikka ehkä moni pysyykin tästä hiljaa. Aluksi kiinnostus vähenee ja lopulta se katoaa lähes olemattomiin. Jonkin aikaa vehkeet toimii satunnaisesti ja itse aktikin voi jäädä kesken, koska se ei tunnu oikein miltään. Itse olen kotona sellainen, että kanki on kovana jatkuvasti jos olen vähänkin kiinni Minnassa. Ensimmäisten kilojen jälkeen tämä väheni selvästi, jonka seurauksena seksiäkin harrastettiin harvemmin. Lähempänä kisakuntoa kiinnostus asiaan lähti aikalailla kokonaan pois. Vehkeet eikä mieli sanonut kovin usein mitään ja silloin harvoin ei vaan seiso.

Paljon muitakin muutoksia tapahtuu, kuten hapenkulutus vähenee ja nukkuminen tulee katkonaiseksi. Näistä ei silti tarvitse olla huolissaan, koska kaikki toiminnot kyllä palautuu kun hieman elvyttää elimistöä ja nostaa rasvaprosentin takaisin normaalimpaan suuntaan. Nämä ovat kuitenkin terveysriskejä eivätkä dieetin aikana todellakaan tunnu mukavilta, vaan lähinnä helvetiltä. Se on yksilöllistä kuinka paljon näitä asioita tapahtuu ja missä vaiheessa. Minulla näyttää vähän siltä, että 10 % alapuolella alkaa tapahtua, joten massakaudella on parempi pysyä tuon paremmalla puolella. Olen vielä lisäksi suht herkkä aistimaan asioita, joten koen nämä ehkä tavallista rajummin. Hattua täytyy kyllä nostaa kaikille kilpailijoille, jotka kykenevät sietämään kisadieetin loppuun asti ja vieläpä todella alhaiseen rasvaprosenttiin, johon en itse edes uskaltanut pyrkiä.

Yleinen fiilis kisaprojektista on hyvä, mutta jotkut asiat askarruttavat. Seuraavia asioita lähinnä pohdin, enkä niinkään syytä ketään. En tiedä olenko ihan hakoteillä, mutta monesti tuntuu, että minua katsotaan vegaanina eikä aina niinkään ihmisenä. Onhan se hienoa, että veganismia mainostetaan kaikella mahdollisella eikä se minua haittaa, jos pystyn siinä olemaan osallisena. Projektin aikana olo meni niin tukalaksi, että siinä ei pahemmin mieti aatteen ajamista eteenpäin, vaan omaa ja läheisten tilannetta, jaksamista ja terveyttä. Sain paljon tsemppauksia ja tukea, mutta johtuiko se siitä, että haluttiin vegaanin pääsevän kisalavalle vai Hansin?

Tätä on ikävä todeta, mutta käytännönauttajat (Minnan lisäksi) olivat suurinpiirtein aina sekasyöjiä. Tästä tulee väkisinkin mieleen, että moni ei välttämättä ajattele tässä minua vaan veganismia. Koitin alunperin pyytää huoltajaa Jyväskylän reissua varten jo hyvissä ajoin vegaanipiireistä, mutta kukaan ei tarjoutunut. Lähinnä tuli sellainen olo, että kaikki haistattaa minulle pitkät paskat, koska IFBB ei enää hyväksy huoltajaksi eri sukupuolta olevia henkilöitä. Tämä tuntui olevan suurempi huolenaihe kuin se, että saanko huoltajan vai en. Lopulta päädyin kysymään apua hyvältä ystävältäni (sekasyöjä) ja muusta elämästään huolimatta suostui heti. Kannustamaankin tuli paikan päälle sekasyöjiä ja muutkin käytännönavut hoidettiin ilman vegaaneja.

Veganismiin suhtaudutaan muutenkin omituisesti. Jos joku vähänkin tunnettu henkilö ilmoittaa syövänsä nyt vähemmän lihaa niin siitä tehdään melko iso numero. Jos taas vegebodari, ongelmistaan huolimatta, pääsee kisoihin ihan kelpokunnossa ja on syönyt pelkkää pupuruokaa 4 vuotta putkeen niin se ei ole kovin iso asia. Olin joskus yhteydessä Vegaiaankin sähköpostilla ja kerroin tästä projektista, mutta en koskaan saanut edes vastausta. Toisaalta olisi ollut mielenkiintoista nähdä mikä tilanne olisi, jos olisinkin pärjännyt kisoissa. 

Paskaa on siis ollut, fyysisesti, psyykkisesti ja ajatuksien osalta. Keskiarvollisesti ollaan silti plussan puolella, enkä kadu, että tähän lähdin, koska kaikki meni kuitenkin ihan mukavasti ja sain elää unelmaani. Kiitos, että jaksoitte auttaa ja olla mukana <3







2 kommenttia:

  1. Löysin sut jostain syystä vasta nyt. Vitsi sä oot huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että löysit kuitenkin :) ja kiitos <3

      Poista