sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kisamatka oli mukava

Ekat kisat tuli ja meni ja olen erittäin tyytyväinen itseeni, koska pääsin tekemään asioita, joista olen aiemmin voinut vain haaveilla. Olen ollut mielenterveyteni kanssa jumissa oikeastaan koko aikuisikäni enkä ole elänyt elämääni kunnolla. Nyt koen, että pääsemme Minnan kanssa hiljalleen asioissa eteenpäin ja toteutamme molemmat unelmiamme. Tänä viikonloppuna koimme yhdessä matkan Jyväskylään, valmistautumisen kilpailuun ja itse lavalle nousemisen. Siinä on jo paljon.

Valitettavasti putosin esikarsinnassa, joten kisaputki päättyi lyhyeen tällä erää. Kokemusta lähdin kuitenkin hakemaan enkä odottanutkaan menestystä, koska jätin kunnon melko keskeneräiseksi. Taso on etenkin nykyään todella kovaa ja kilpailijoita on paljon. Valtaosa oli yksinkertaisesti paremmassa kunnossa. Kyllä se vähän harmittaa, etten päässyt tekemään pakollisia asentoja anatomisten jälkeen, mutta pääsin kuitenkin perille saakka ja se on tällä kertaa tärkeintä. Olen melko tyytyväinen omaan suoritukseeni, koska hoidin valmistelut ja lavaesiintymisen kuten olin suunnitellutkin. Kuntokin oli melko rapsakka, etenkin etureisien osalta ja sain lihaksiin vähän täyteläisyyttäkin.

Reissu oli odotettua mukavempaa, hotelli oli luksusta, rekisteröinti mutkatonta ja pysyin pääasiassa melko rauhallisena enkä edes ahdistunut mistään. Kisadieetin aikana mielessä on pyörinyt paljon kisaamisen lopettaminen, mutta voi olla että haluan uudestaan muutaman vuoden päästä, kunhan saan ensin lisää lihasmassaa. Jos seuraava kerta tulee, aion tähdätä reilusti rasvattomampaan kuntoon ja sen saavuttamiseksi hankin paremmat lähtökohdat dieettiä varten. Nyt kokemus on kerätty ja seuraava tavoite saattaa olla sijoittuminen tai jopa menestyminen. Täytän lokakuussa 28, joten aikaa on vielä natuna treenata ja kehittyä.

Tästä on hyvä jatkaa. Kiitos lukijoille, seuraajille, läheisille, rakkaille, kavereille, tutuille ja kaikille muillekin lähipiirin ihmisille. En olisi päässyt lavalle ilman tukeanne!

Eturivissä vasemmalla. Parempia kuvia voi katsoa Bodylehden nettisivuilta kuvagalleriasta.
Perjantai-iltana. Kunto oli aiemmin melko nesteinen, mutta erottuvuus parani iltaa kohden ja aamulla paketti oli rapsakka.

Hotellin aamupalalla. Minna sai erikseen keittiöltä maidotonta puuroa, soijajogurttia ja kaurajuomaa. Todella mahtavaa palvelua muutenkin. Itse pysyin omissa kuivaruuissa ja kahvissa.

Lauantaiaamuna taisin katsoa lastenohjelmia samalla kun koitin pitää kropan lämpimänä.

Lauantai-iltana saunan jälkeen. Pohjaväri on mielestäni aika nätti, mutta lavalla sen täytyy olla tummempi.


1 kommentti:

  1. Paras olit, koska voitit itsesi. <3
    (Ja hyi, tästä tulee aina joku kämänen Rocky Balboa -filosofia mieleen. Itsensä voittaminen keksittiin onneksi jo ennen Rocky Balboaa, joten se ei ole alunperin mikään Rocky-juttu :D)

    Ens kerralla isompana ja kireämpänä lavalle! <3

    VastaaPoista